Kreationismin suunnittelu- ja informaatioargumenttien heikkouksia

Juutalaisten pyhissä kirjoituksissa on kaksi erilaista ja eri-ikäistä luomiskertomusta (nuorempi papillinen, jossa sapatti kytketään luojan luomistyöhön ja lepoon seitsemäntenä päivän ja vanhempi jahvistinen kertomus, jossa ei ole aikamäärityksiä ja luomistekojen järjestys on selvästi erilainen). Näitä kertomuksia pidettiin kauan kanonisoituna jumalan ilmoituksena (vaikka kertomuksissa itsessään kuten ei muissakaan koko 1. Mooseksen kirjan kertomuksissa niitä ei väitetä "jumalan sanaksi" eikä niiden kirjoittajistakaan ole mitään tietoa) ja sen tähden arvovaltaisena esityksenä elämän ja maailman alkuperästä. Arkkipiista James Ussher laski 1650, että luominen tapahtui vuonna 4004 eaa. - tämä oli laajalti hyväksytty käsitys, maailmaa pidettiin laajalti nuorena. Cambridgen yliopiston professori John Lightfoot tarkensi laskelman esittämällä, että luomishetki oli lokakuun 23. päivä klo 9 aamulla. Jumalan olettaminen ratkaisuksi elämän - ja maailmankaikkeuden - alkuperälle kuitenkin vain siirtää ongelman seuraavalle tasolle, askeleen kauemmaksi, eikä oikeastaan selitä mitään selittäessään kaiken testaamattomilla ja siten todistamattomilla uskonvaraisilla oletuksilla. Jumalaan vetoaminen avaa kokonaisen arkun uusia (älyllisiä, moraalisia, luonnontieteellisiä, emotionaalisia) ongelmia ja kriittisiä kysymyksiä eikä senkään puolesta ole mikään "lopullinen tyydyttävä vastaus". Jumalan olettaminen ei kerro eikä todista sitäkään, että minkä uskonnon ja "pyhän kirjan" (tai suullisen perimätiedon) jumala on se oikea luojajumala. Raamatun, Kalevalan ja vaikka yorubojen luomistarut ovat samalla viivalla ja saman arvoisia. Luojajumalan olettaminen ei edes yksinkertaista selitystä elämän ja maailman alkuperästä, vaan päinvastoin monimutkaistaa selitystä lisäämällä joukkoon ominaisuuksiltaan ylivertaisen, yliluonnollisen, kaikkivoivan olennon, joka lisäksi on pelkästään uskon (faith) varainen entiteetti, jonka omasta alkuperästä ja olemuksesta ei ole kuitenkaan mitään varmuutta eikä tietoa (vain erilaisia keskenään ristiriitaisia teologisia oletuksia ja joka uskonnolla vielä erilaiset uskomukset).

Ihmisten jokapäiväisten kokemusten tukemana spontaanin syntymisen oppi ja Raamatulle annetulla auktoriteetilla perusteltu luomisoppi olivat länsimaissa kauan aikaa tärkeimmät "teoriat" elämän alkuperästä. Alkuperäismuodoissaan nuo opit olivat toisensa poissulkevia vaihtoehtoja, mutta keskiajan ja renessanssin aikaisessa maailmankuvassa molemmat opit esiintyivät rinnakkain. Kirkkoisä Augustinus oli esittänyt kannan, jonka mukaan eliöiden itsestäänsikiävyys on Jumalan erityistä puuttumista maailman tapahtumien kulkuun. Sekä luomisoppi että spontaanin syntymisen oppi ovat käyneet läpi useita muodonmuutoksia ja niiden kautta ne ovat lähentyneet toisiaan - niin on täytynyt tehdä, koska niiden on ollut pakko sopeutua tieteen edistymiseen. On väitetty eräinä selitysyrityksinä, että Jumala jatkaa vieläkin luomistyötään maan päällä (papillisen luomiskertomuksen mukaan luoja kuitenkin teki kaiken niiden kuuden päivän aikana, mitään ei sanota jätetyn luomatta myöhemmässä vaiheessa) tai että spontaani sikiäminen tapahtui vain yhden kerran.

Spekulaatiosta empiiriseen tutkimukseen elämän alkuperän etsinnässä: tutkitaan syitä, jotka todella havaitusti esiintyvät luonnossa

Niinpä 1900-luvulla saimme ensi kerran uusia näkökulmia elämän alkuperän tarkasteluun sekä selvästi paremmin perustellun vaihtoehdon elämän spontaanille syntymiselle (uskonnollisista myyttisistä käsityksistä puhumattakaan). Elämän synnystä voidaan tässä vaiheessa perustellusti sanoa, että se ei ollut mikään äkillinen - ihmeellisyydessään ja mystisyydessään lähes luomisuskon veroinen - satunnainen tapahtuma, jossa kerralla syntyi kokonainen valmis solu, vielä vähemmän mikään monisoluinen organismi. Kyseessä oli hyvin todennäköisesti vähittäinen, hidas prosessi, joka tapahtui luonnollisten mekanismien kautta edeten kohti ensimmäisiä alkukopioitujia (ei ole mitään pakkoa sille, että olisi ollut tasan vain yksi alkukopioituja). Elämän alkuperän tutkimisesta voidaan todellakin puhua vakavana hankkeena - kemiallinen evoluutio - kun siihen sovelletaan jo Isaac Newtonin periaatetta vera causa. Sen mukaan tieteellisten selityksien pitää viitata ainoastaan sellaisiin syihin, jotka ovat todella olemassa luonnossa, so. niiden on oltava edes joissain tilanteissa, joillain kokeilla, havaittavissa. Tätä periaate on mitä järkevin ja perustelluin vakavasti otettavalle tutkimukselle. Näin saatuja tuloksia voidaan myös falsifioida eli osoittaa vääriksi, toisin kuin uskonnolliseen uskoon tai metafyysiseen spekulointiin perustuvia oletuksia, joita ei voida kokeellisen tutkimuksen avulla testata eikä kumota kuten ei myöskään verifioida (vahvistaa).

Luomista vastaan ja luonnollisten prosessien puolesta. Suunnittelua tapahtuu itsestään ilman suunnittelijaa

Ei vain kokeellisen luonnontieteen tutkimuksessa ole päästy ottamaan askelia elämän alkuperän ymmärtämisessä. Myös evolutiivisten algoritmien avulla on saatu aikaan hyvin kiintoisia ja merkittäviä tuloksia, jotka osoittavat evoluutiomekanismien toimivuutta. Matemaattisia evolutiivisia algoritmeja käytetään mm. optimointi- ja suunnittelutehtävien ratkaisemisessa ja ne toimivat samalla tavalla kuin biologinen evoluutio luonnossa (valinta, rekombinaatio, mutaatiot yms. mekanismit). Erona biologiseen evoluutioon on se, että evolutiivisten algoritmien avulla saadaan aikaan nimenomaan "paremmaksi" kehittymistä, koska algoritmien yleensä keskeisimpiin kuuluva kelpoisuusfunktio on ilmoitettu arvona selkeästi. Lisäksi evolutiivisia algoritmeja käytetään keinotekoisten elämänmuotojen kehitykseen, jolloin algoritmit ovat varsin lähellä biologiaa ja käytetty metodi muistuttaa läheisesti elävien organismien kasvua. On saatu aikaan valmiita kytkentäkaavioita kun mikropiirien komponentit ovat jakautuneet ja erilaistuneet ja metodi on suunnitellut itsestään esimerkiksi suodatinpiirejä - eli suunnittelua ja uusia toimia rakenteita muodostuu aivan itsestään ilman mitään "luojasuunnittelijaa". Aivan kuten kaaosteorian mukaan elämä ja erilaiset muut monimutkaiset rakenteet ovat

"pinnan monimutkaisuutta, joka kumpuaa syvästä yksinkertaisuudesta" (Murray Gellmann).

Eliöissä on näet sellainen kiintoisa ominaisuus kuin fraktaalinen itsesimilaarisuus eikä sellaisten systeemien (kuten jokin sisäelin) rakentamiseksi tarvita suurta määrää DNA:ta, sillä fraktaalisten rakenteen säännöt ovat aika yksinkertaisia, joten mutkikaskin eliö muodostuu tehokkaasti koodatulla DNA:lla. Matemaattisiin yksityiskohtiin tässä yhteydessä puuttumatta on idea lyhyesti sanoen se, että muutaman yksinkertaisen säännön avulla ja niitä toistamalla tarpeeksi monta kertaa saadaan syntymään monimutkaisia rakenteita tai vaikka eläinten turkispeitteessä olevia kuvioita sekä eliöiden elimistöt - tarvitsematta koodata geeneihin hirvittävän suurta määrää yksityiskohtaista tietoa. Itseorganisoituvuus on keskeinen tekijä, ja itseorganisoitumista tapahtuu myös elottomassa luonnossa (lumihiutaleet, kiteet, hurrikaani järjestyneenä lämpökoneena). Vaikka kuvattavat kompleksiset ilmiöt ovat hyvin monenlaisia eikä niillä ole mitään yhteistä niin silti niiden taustalla olevat yksinkertaiset prosessit, joihin liittyy takaisinkytkentä pystytään kuvailemaan samoilla muutamilla laeilla - tämä on kaaosteorian erittäin merkityksellinen löytö. Ks. lisää John Gribbin: Syvä yksinkertaisuus: Kaaos, kompleksisuus ja elämän synty (2005), URSA.

Kreationismi tieteenfilosofian tarkastelussa

Mitään "puhdasta", kaikista mahdollisista ennakkokäsityksistä tai lähtöoletuksista vapaata tiedettä ei ole eikä voikaan olla. On aina jotain paradigmoja ohjaamassa tutkimustyötä. Mutta nämä paradigmat ja lähtöoletukset eivät ole missään uskonnollisen dogmin kaltaisessa auktoriteettiasemassa, vaan niitä itseäänkin testataan ja niiden alkuoletuksien ja paradigmojen on pystyttävä läpäisemään tiedeyhteisön kriittinen seulonta, testaus. Jos paradigma/lähtöoletus ei onnistu pääsemään läpi testeissä eikä se siis ole intersubjektiivisesti testattavissa - eli siitä ei pystytä asianmukaisten lisäoletuksien kanssa johtamaan sellaisia seurauksia, jotka kyetään tarkistamaan julkisesti - se hylätään (tai sitä on vähintäänkin korjattava ja sitten testattava uudestaan). Paradigma tai alkuoletus ei ole siinä tapauksessa uskottava, vaan se hylätään. Tieteeseen liittyy siten edistyvyys: virheelliseksi osoittautunut hypoteesi/teoria/paradigma korvataan uusilla tutkimuksissa saaduilla tuloksilla, jotka ovat enemmän tosia tai vähintään vähemmän virheellisiä kuin edelliset.

Tutkimuksen taustalla olevien oletuksien ja paradigmojen pätevyyttä voidaan siis arvioida ja tutkia epäsuorasti siten, että katsotaan millaisia tutkimusohjelmia pystytään tekemään niiden varaan pitkällä aikajänteellä. Kyseessä ei siis ole mikään mielivaltainen, luuloon, toiveajatteluun tai joihinkin salaperäisiin dogmaattisiin agendoihin ("tiedemisten salaliitto Raamattua vastaan, koska he vihaavat jumalaa ja totuutta") perustuva spekulaatio tai tilanne, jossa mikä tahansa keksitty alkuoletus olisi demokraattisesti yhtä hyvä eikä meillä olisi mitään mahdollisuutta arvioida esitetyn alkuoletuksen tai paradigman pätevyyttä.

Kreationistien vaatimus, että evoluutiota ja kreationismia pitäisi opettaa rinnakkain biologian tunneilla ja että "kumpikin selitysmalli on yhtä hyvä, ne ovat vain erilaisia tulkintoja samoista tosiasioista" on itse asiassa jyrkän filosofisen relativismin eräs ilmentymä. Mutta filosofinen relativismi on hyvin ongelmallinen rönsy filosofian puutarhassa, eikä se edusta filosofian valtavirtaa. Pikemminkin - kuten filosofi Ilkka Niiniluoto on todennut - filosofien työnä on erilaisten "paradigmojen välisten kuilujen ylittäminen sekä viitekehysten vertailu ja arvioiminen" (Niiniluoto, s. 262). Niiniluoto huomauttaa täysin perustellusti, että

"vaikka ihminen ja hänen luomansa kulttuuri, yhteiskunta ja arvot ovat historiallisen ja sosiaalisen toiminnan tulosta, tästä ei seuraa, että kaikki ihmisen olemistavat, kulttuurin muodot ja arvojärjestelmät ovat yhtä hyviä" (Niiniluoto, s. 262).

Jos esitetään arvostelmia tai kannatetaan jotain, on voitava esittää positiivisia argumentteja sen aatteen tai arvojen puolesta. Jokin on siten arvokkaampaa ja parempaa kuin jokin toinen. Jyrkän relativismin kannattajan kanssa rationaalinen keskustelu käy mahdottomaksi tai vähintään erittäin vaikeaksi. Vastustaessaan kaikkia aatteita ja teorioita ja vedotessaan "vertailukelvottomiin kielipeleihin vailla objektiivista paremmuusjärjestystä" tai muihin näennäisviisaisiin latteuksiin, täytyy radikaalin relativistin paradoksaalisesti suvaita kaikkia aatteita ja teorioita.

Esimerkiksi Isaac Newtonin oletusta avaruuden ja ajan absoluuttisuudesta tai Descartesin oletusta kaukovaikutuksien mahdottomuudesta fysiikassa ei voida välittömästi testata kokeilla. Mutta kun on tehty pitemmällä aikajaksolla fysiikan tutkimuksia noiden vastakkaisten alkuehtojen perustalle ja Newtonin ohjelma saavutti selvää - ja descartesilaista tutkimusohjelmaa voimakkaampaa - edistymistä, Newtonin ohjelman taustaoletukset saivat vahvistuksen ja Descartesin ohjelman taustaoletukset kävivät epäuskottaviksi. Vastaavasti Einsteinin suhteellisuusteoreettinen ohjelma sai kokeellista tukea auringonpimennyksen yhteydessä 1919, jolloin Einsteinin suhteellisuusteoreettinen tutkimusohjelma taustaoletuksineen osoittautui uskottavaksi ja newtonilaista paremmaksi (Newtonin fysiikka ei pystynyt selittämään kaikkia havaintoja, Einsteinin yleinen suhteellisuusteoria pystyi selittämään kyseiset ilmiöt). Tosin jo itse Newton teoksessaan Opticks (1704) esitti samansisältöisen väitteen kuin Einstein (kiinteiden kappaleiden ja valon muunnettavuudesta toinen toisekseen). Tutkimusohjelman taustaoletukset merkitsevät vain sellaisia periaatteita ja oletuksia, joilla on tosiasiallista merkitystä tutkimusohjelman edistymiselle. Niinpä Isaac Newtonin henkilökohtainen usko Jumalaan (hän ei tosin uskonut virallisen anglikaanisen kirkollisen dogman mukaisesti) ei liity newtonilaiseen fysiikkaan eikä hänen Jumala-uskonsa saanut todistusvoimaa suoraan eikä epäsuorasti Newtonin teorian edistymisestä ja onnistumisesta.

Näitä varsin yleisesti tieteen kriteereinä pidettyjä näkökohtia sovellettaessa (kristilliseen, raamatulliseen) kreationismiin sen eri versioissa on nähtävissä selkeästi, että kreationismi ei ole tiedettä, vaan uskonnollisperäistä pseudotiedettä:

• se on dogmaattista auktoriteettiuskoa, tulokset on päätetty jo etukäteen sen mukaan, miten Raamattua on eri kreationistisissa suuntauksissa tulkittu.
• sen lähtökohtia (Jumala-oletusta ja Raamattu-periaatetta -> Raamattu erehtymätön tietolähde myös luontoa koskevissa asioissa) ei voida kritisoida eikä kyseenalaistaa, saati päivittää
• mikään nykyinen tai tuleva havainto ei kelpaa kreationisteille falsifioimaan heidän luomisoppiaan, falsifikaatiokriteereitä ei edes ole vai missä se on määritetty? Kreationistista "paradigmaa" ei siten voida hylätä minkään syyn takia. Kyseessä ei siten ole avoin totuuden etsiminen, vaan mielivaltainen ennalta päättäminen, mikä on totuus
• kreationismi ei edisty, mitään uusia teorioita kreationistisista lähtökohdista käsin ole olemassa, se ei selitä luonnossa mitään paremmin, vaan vetoaa täysin testaamattomaan näkymättömään luoja-toimijaan
• kreationistinen tutkimusohjelma ei tuota testattavia ennusteita, eli ennusteita siitä mitä luonnosta voidaan havaita (toisin kuin evoluutioteoria)
• Raamatun käyttö luonnontieteessä on kehäpäättelyä eli argumentointivirhe, minkä oivalsivat jo 1800-luvulla useimmat luonnontutkijat
• yliluonnollisten tekijöiden käyttäminen luonnon selittämisessä selittyy tieteen ulkoisilla, henkilökohtaiseen uskonnolliseen maailmankatsomukseen perustuvilla motiiveilla. Jumalaan vetoaminen ei tuo mitään lisää tietoa eikä parempaa ymmärtämystä luonnon ilmiöistä ja niiden toiminnasta, vaan päinvastoin estää tieteen edistymistä (miten asioita voisi tutkia vapaasti, jos tulokset "tiedetään" etukäteen ja jos tutkija - kreationisti - ei hyväksy luonnossa havaittavia, siellä vaikuttavia syitä subjektiivisen uskonsa takia?)
• kreationistit käyttävät epärehellisesti ja valikoiden hyväkseen eräiden tieteenfilosofien (Popper, Kuhn, Lakatos) eräitä (muiden tieteenfilosofien arvostelemia ja kiistämiä ja Popperin tapauksessa hänen itsensäkin myöhemmin hylkäämää) ajattelua, mutta eivät sovella tieteenfilosofian vaatimuksia itseensä.

Se, että jotain ei vielä tiedetä - evoluutioteoria selittää 99% luonnon biologiasta (Prisma, evoluutio vai Jumala, YLE1 04.09.2006) - ei ole todiste millekään vaihtoehtoiselle oletukselle, vaan se haastaa jatkamaan tutkimusta ja kehittämään joko olemassa olevaa teoriaa vielä paremmaksi tai muodostamaan uusia teorioita (niiden tulee pystyä selittämään kaikki se, mitä entinen teoria oli jo selittänyt sekä korjaamaan sen virheet ja selittämään niitä asioita, joita vanhat teoriat eivät voineet selittää). Siihen, että evoluutioteoria on päässyt osaksi modernia tieteellistä maailmankuvaa, on syynä ollut juuri se, että evoluutioteoria on läpäissyt vakavan ja perusteellisen tieteellisen kritiikin, joka on ollut paljon vahvempaa kuin kreationistien - monesti ellei päänsääntöisesti jopa aivan lapselliset - arvostelut.

Todennäköisyyksillä leikkimistä ja informaation lajeilla vääristelyä - kreationistista todennäköisyyslaskentaa

Kreationistien (ja heihin kuuluvan "älykäs suunnittelu"-oletuksen) kuten tekniikan tohtori Matti Leisolan käyttämän ns. informaatioargumentin mukaan elävä solu ei ole voinut syntyä muuten kuin "älyn suunnittelemana" ja että solun syntyminen ilman tätä luovaa älyä on jopa "mahdotonta". Lisäksi nämä älykkään suunnittelun puolestapuhujat väittävät solussa olevan geneettisen koodin viittaavan "väistämättömästi ohjelmoitsijaan". Mutta jälleen kreationistit/älykäs suunnittelu-oletuksen kannattajat sotkevat keskenään harhaanjohtavasti eri asioita kun he vertaavat geneettistä koodia symboliseen kirjoitukseen. Kreationistit sotkevat toisiinsa kaksi eri informaation lajia, jotka ovat ovat fysikaalinen informaatio (liittyy aineen järjestäytyneisyyteen) sekä semanttinen informaatio (liittyy kielellisiin merkityksiin). Ainoastaan viime mainittu, semanttinen informaatio, vaatii olentoa, jolla on älyä tai tajuntaa, kuten ihminen. Mutta geneettinen informaatio soluissa ei sisällä mitään semanttista, kielellistä informaatiota: soluissa ei ole sanoja, lauseita eikä runokirjoja. Geneettinen informaatio on fysikaalista informaatiota, solujen "koodi" on solun ainesosien välillä olevia lainomaisia reaktiotapoja.

Kreationistisen älykäs suunnittelu-oletuksen takana on se vanha teleologinen jumalatodistus, jonka loogiset virheet on osoitettu ja koko jumalatodistus epäpäteväksi näytetty jo 1700-luvulla (Immanuel Kant, David Hume). Mielenkiintoista kyllä,1700-luvulla elänyt luojajumalaa teleologisuuden perusteella ("kellon olemassaolo todistaa kellosepän olemassaolon") todistellut William Paley (teos A View of the Evidences of  Christianity, 1794) oli moderneja kreationisteja fiksumpi. Paley näet myönsi, että epätodennäköisyydestä ei seuraa asian mahdottomuus.

Geneettinen koodi, biologinen informaatio ei ole semanttista eikä edellytä älyllistä tekijää

Solujen geneettinen koodi ei siis ole esim. Morse-aakkosten tapainen symbolisopimus (kuten kreationistien keskuudessa oletetaan). Geneettinen koodi on

"ilmaus luonnossa ihmisestä riippumatta vallitsevista monimutkaisista kausaalisista säännönmukaisuuksista. Kukaan ei ole tehnyt sopimusta siitä, että esimerkiksi kolmikko guaniini-sytosiini-adeniini vastaa alaniinia. Kyseessä on luonnonlaki, jota ei voi verrata siihen sopimukseen, että kolme pistettä vastaa Morsen kirjainta 's'.
Wilder-Smithin on johtanut harhaan se tosiseikka, että nk. geneettinen koodi ei ole konventionaalisten symbolien järjestelmä (niinkuin luonnolliset ja keinotekoiset kielet) vaan organismien säätelyä ja viestintää ohjaava kausaalisten signaalien järjestelmä" (Ilkka Niiniluoto: Tiede, filosofia ja maailmankatsomus, s. 151).

Kirjallisuutta ja muita tietolähteitä:
Ilkka Niiniluoto: Tiede, filosofia ja maailmankatsomus, 1984
John Gribbin: Syvä yksinkertaisuus: Kaaos, kompleksisuus ja elämän synty, 2005 (URSA)
Y.Bar-Hillel: Language and Information: Selected Essays on Their Theory and Application, 1964
J. Pietarinen: Popper's Criticism of the Laws and Theories of Evolution teoksessa Haila & Tuominen & Vilhu Evolution - Different Aspects, Common Problems, 1982
Prisma, evoluutio vai Jumala: YLE1 04.09.2006

Lisätietoa älykäs suunnittelu, evoluutio, luonnonvalinta ja elämän synty-kysymyksistä
1. osa: Luonnonvalinta, sattuma, evoluutio ja älykäs suunnittelu : 2. osa: Palautumaton monimutkaisuus luonnossa - uhka evoluutioteorialle? Onko bakteerimoottori falsifioinut evoluutioteorian ja todistanut suunnittelun? : 3. osa: Antrooppinen periaate ja elämän synty. Rationaalinen vaihtoehto suunnittelu-oletukselle

Ylös